Alastekin hoivakalusteiden Age-friendly design on tärkeä osa Pähkinälehdon hoivakodin palvelulupausta

Kalusteet hoivakotiin

”Sujuva ja ketterä, yhteistyöhön perustuva toimintatapa ansaitsee viisi tähteä. Meitä on kuunneltu joka käänteessä. Kaikki myyntivaiheessa annetut Alastek-lupaukset ovat pitäneet.”

Pähkinälehdon Hoivakoti avautui Sipooseen alkuvuodesta 2024. Kiireetön läsnäolo tarkoittaa näiden seinien sisällä henkilökohtaista kuuntelua ja kykyä olla luova muuttuvissa tilanteissa. Tärkeintä on, että jokainen asukas tuntee itsensä tärkeäksi ja arvostetuksi. 

– Myös asukkaan eritystarpeet huomioiva ja kaunis kalustus on iso osa kodinomaista yhteisöllisyyttä, jota haluamme tarjota. Toki kaikkein tärkein on ilmapiiri. Sitä eivät hienotkaan kalusteet voisi korvata, hoivakodin yrittäjä Mirja Lindqvist kertoo.

Funktionaaliset, mutta kodinomaiset hoivakalusteet ovatkin kuin piste i-kirjaimen päälle. Ilman pistettä kirjain jää vajaaksi. Alastekilta hankittiin ruokailutiloihin ruokapöydät ja tuolit sekä oleskelutiloihin nojatuolit, sohvat ja sohvapöydät Mainio-sarjasta.

Lindqvist on erittäin tyytyväinen tehtyihin hankintoihin.


Kauneutta ja arkea helpottavia ominaisuuksia

Pähkinälehdon Hoivakotia pyörittää yksityinen perheyritys jo toisessa polvessa. Yrityksen ensimmäinen hoivakoti aloitti Järvenpäässä vuonna 1997 Mirja Lindqvistin lapsuudenkodissa. Hoivakoti Elisabet ja Eemil avattiin Tuusulaan vuonna 2002.

– Oli itselleni positiivinen sattuma, että myös Alastekin taustalta löytyi kotimainen perheyritys. Puhuimme heti ensimmäisessä tapaamisessa Riikka Raittilan kanssa samaa kieltä ja tunnistimme, että meillä on yhteinen arvopohja. Tunne vain vahvistui, kun tapasin toimitusjohtaja Tanjan Summasella vieraillessani.

Tämä oli viiden tähden asiakaskokemukselle hyvä lähtökohta.

Alastekin missiona on tuoda ikäystävällinen muotoilu suomalaisten hoivakotien arkeen. Kodinomainen ympäristö on värikäs ja viihtyisä, mutta huomioi vähäeleisesti ikääntyvän väestön erityistarpeet. Tämä osuu täydellisesti Mirja Lindqvistin ajatusmaailmaan siitä, millaista on suomalaissenioreiden ansaitsema palveluasuminen 2020-luvulla.

– Saamme jatkuvasti hyvää palautetta asukkaidemme läheisiltä kauniista sisustuksesta, mutta myös henkilökuntamme kiittelee kalusteiden työergonomiaa parantavia toiminnallisuuksia. Ja mikä tärkeintä, asukkaidemme liikkuminen helpottuu Mainio-sarjan kalusteissa olevien pyörien ansiosta.


Värimaailmalla on iso merkitys

Lopullisen hankintapäätöksen Lindqvist teki vierailtuaan Alastekin showroomissa Lahden kupeessa. Teknisiin ominaisuuksiin on helppo tutustua nettisivujenkin avulla, mutta parhaiten hoivakalusteiden toiminnalliset ominaisuudet avautuvat henkilökohtaisella testaamisella.

Samalla avautuivat myös Alastekin kalusteiden lukemattomat värivaihtoehdot, joiden ansiosta sisustussuunnittelijalle ei tarvinnut asettaa työssään mitään rajoitteita.

Tämä ei jää Pähkinälehdossa yhdeltäkään vierailijalta huomiotta. Kalusteiden kangasverhoilut on valittu tarkoin huoneessa olevan valokuvatapetin värimaailmaan sointuviksi.

Hoivakotimiljöössä väri on paljon muutakin kuin esteettinen valinta.

– Myös kontrasteilla on valtava merkitys. Muistisairaan arjessa oikeilla värivalinnoilla voidaan parantaa asukkaan hahmottamista, tukea turvallisuutta ja auttaa muistamaan tärkeitä esineitä ja paikkoja.

Hoivakotien arkea jo pitkään alan ammattilaisena eläneenä Mirja Lindqvist on huomannut, että puupintaisten kalusteiden siisti yleisilme vaatii säännöllistä ylläpitohoitoa. Se on jatkuvaa ja työlästä eikä puukalusteita voi määrättömästi korjatakaan. Puukalusteita on uusittava määräajoin.

Lindqvist arvostaakin Alastekin metallirunkoisissa ratkaisuissa kalusteiden pitkäikäisyyttä ja helppoa huollettavuutta ja sitä kautta myös ekologisuutta.

– Osia voidaan helposti vaihtaa ja rungot voidaan maalata ilman puukalusteiden vaatimaa hiomista. On hienoa, että tämäkin puoli on mietitty valmistajan puolelta valmiiksi. Jos huollon tarvetta tulee, Alastek myös huoltaa.

 

Viiden tähden asiakkaamme: Pähkinälehdon Hoivakoti

  • Sipooseen vuonna 2024 avautunut hoivakoti. Perheyritys Tuusulan ASR-Palvelu Oy:llä on myös Hoivakoti Elisabet ja Eemil Tuusulassa. Sukupolvenvaihdos toteutettu vuosien 2012-2017 aikana.
  • Ympärivuorokautiseen palveluasumiseen tarkoitettuja asukaspaikkoja 40. Lisäksi kolme asukaspaikkaa varattu tuettuun tai yhteisölliseen asumiseen 40 neliön kaksioissa.
  • Osaava kaksikielinen henkilökunta, ravitsevat ateriat ja monipuoliset aktiviteetit kauniisti sisustetuissa tiloissa tarjoavat asukkaille kodinomaisen miljöön ja tunnelman.
  • Rakennustyöt alkoivat tontilla vuonna 2022. Lopullinen päätös kalustehankinnoista tehtiin syksyllä 2023 ja kalustetoimitukset tulivat Pähkinälehtoon sovitussa aikataulussa tammikuussa 2024 muutama viikko ennen hoivakodin avaamista.

Kalustusta vailla?

Kalustusta vailla?

Riikka Raittila

Myyntipäällikkö

Riikka Raittila

Ota yhteyttä:
+358 50 475 2208
riikka.raittila@summanen.fi

Minna Salokannel

Tuote- ja muotoilupäällikkö

Minna Salokannel

Ota yhteyttä:
+358 50 433 6931
minna.salokannel@summanen.fi