Järvenpään taidemuseo sai taideaarteidensa arvoiset tuolit yleisölleen – YK91 SR edustaa tyylikästä age-friendly designia
Taiteilijat Eero Järnefelt ja Venny Soldan-Brofeldt saivat seurakseen ikonista huonekalumuotoilua, kun Yrjö Kukkapuron Alastekille suunnittelema YK 91 SR valittiin museon luottokalusteeksi.
Järvenpään taidemuseolla uudistetaan parhaillaan talon kuuluisaa kokoelmanäyttelyä, tehdään korjaustöitä sekä rakennetaan uutta vaihtuvaa näyttelyä. Arvokas taidekokoelma on evakuoitu turvaan ilmanvaihtoa parantavien korjausten ajaksi. Museo avautuu yleisölle jälleen toukokuussa.
Kevättä ja taiteen ystäviä museolla odottavat myös täydellisesti museomiljööseen solahtavat YK91 SR -tuolit, jotka ehdittiin hankkia joulukuussa juuri ennen ovien sulkeutumista yleisöltä.
Museovierailta oli tullut runsaasti toiveita tuoleista, joille voisi istahtaa ihastelemaan taidetta hieman pidemmäksikin aikaa sekä antamaan jaloille ansaitun lepohetken. Tähän asti käytössä on ollut tarvittaessa tilaan tuotavat taittotuolit, jotka eivät olleet kulttuurimiljöössä mikään varsinainen ilo silmälle.
Katso vaikka alla olevaa kuvaa ja kuvittele metallirunkoisten tuolikaunotarten tilalle arkiset taittotuolit:

Ei siis kai ihme, että taidemuseolla odotetaan jo innolla toukokuuta, jolloin yleisö pääsee muun muassa uudistuneen Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin kokoelmanäyttelyn äärelle.
Aikaisemmin kokoelmanäyttely on kuljettanut museovierasta Tuusulanjärvelle, taiteilijakoteihin, meren äärelle ja Kolille. Uudistetussa näyttelyssä esille pääsevät Eero Järnefeltin maalaukset Suvirannan puutarhasta ja Venny Soldan-Brofeldtin upeat kukka-aiheiset maalaukset.
Keväällä on luvassa myös kolmen kuvanveistäjän nykytaidetta esittelevä Todellisuuteen tuntu -näyttely, joka on osa Järvenpään kaupungin 75-juhlavuotta.
Kaikesta tästä saa museovieras nauttia toukokuusta lähtien Järvenpään taidemuseossa kiireettömästi ja omassa tahdissa. Ja kun jokin teos puhuttelee niin vahvasti, että sen äärelle tekee mieli istahtaa hetkeksi, odottaa YK91 SR istujaansa.
“Age-friendy design – design for all”
Metallirakenteinen kotimainen design-tuoli saapui museoon pitkälti ulospäin näkymättömän ominaisuutensa ansiosta.
Kyseessä on seniorituoli, vaikka se ei sellaiselta näytäkään. Tuoli sopii ergonomiansa ansiosta monille käyttäjäryhmille, mutta huomioi aivan erityisesti ikäihmisten fyysiset rajoitteet.
Koska museovieraiden joukossa on paljon varttuneempaa väkeä, lähti museoassistentti Maria Korsman etsimään netistä juuri seniorituolia, jossa olisi tyylikäs museomiljööseen sopiva muotoilu. Vastaan tuli YK 91 SR.
– Tuolin kaunis muotokieli puhutteli heti ja se oli helppo nähdä osana kokonaisuutta jo mielikuvissa. Tuoli on tyylikäs, hillitty ja se huokuu meille sopivalla tavalla myös arvokkuutta, Korsman kertoo.
YK 91 SR -tuolia on saatavilla monilla eri verhoiluvaihtoehdoilla. Taidemuseoon osuvin valinta oli kuitenkin tammiviilun ja mustaksi maalatun metallirungon yhdistelmä.

Juuri näissä sävyissä tuoli istuu kaikkein luontevimmin osaksi kokonaisuutta, vaikka taide ympärillä vaihtuukin näyttelyiden ehdoilla. Vähäeleinen tyylikkyys ei aiheuta koskaan ristiriitaa.
Taidemuseolle tuolin ergonomia oli tärkeä kriteeri, sillä ikääntyneemmälle museovieraalle lepohetki istualtaan voi olla välttämätön osa vierailua.
Korotetussa tuolissa on pitkät käsinojat ja lyhyt istumasyvyys. Juuri näiden muotoilullisten yksityiskohtien ansioista tuoliin on helppo istuutua, mutta siitä on myös helppo nousta. Takaosan rakenne antaa ristiselälle tukea ja mahdollistaa tuolin liikuttelun ilman ylimääräisiä työntökahvoja.
Henkilökunnan omien kokemusten mukaan kaunis tuoli on ergonomisesti erittäin hyvä istua, joten myös toukokuisia asiakaspalautteita odotetaan jo mielenkiinnolla.
Tukeva, mutta kevytrakenteinen
Myös Tuusulanjärven taiteilijayhteisön museokohteissa kesäkausi alkaa 2.5.2026. Suvirannassa alkavat uudet puutarhaopastukset kerran kuussa. Kierroksilla pääsee tutustumaan puutarhaan yhdessä Suvirannan puutarhurin kanssa.
Villa Kokkosen kierroksiin sisältyy uutuutena mahdollisuus tutustua aiemmin suljettuun saunaan ja ennallistettuun piha-alueeseen. Aholan yläkerrassa on esillä kalamies Juhani Ahon tarinaa ja kertomuksia taiteilijayhteisön kalastusretkistä.
Maria Korsmanin mukaan taidemuseo hankki kerralla kymmenen YK 91 SR -tuolia pitäen silmällä myös näiden museokohteiden tarpeita. Kevytrakenteisia, mutta tukevia tuoleja on helppo siirrellä sesonkikohteiden välillä tarpeen mukaan.
Iloinen yllätys museoväelle oli, että klassista Yrjö Kukkapuron kalustemuotoilua edustava uutuustuoli valmistetaan alusta loppuun alle sadan kilometrin päässä Summasen Lahden tehtaalla.
Kotimainen taide ansaitsee kotimaista designia, joka on myös suomalaista laadukasta lähituotantoa.
Järvenpään taidemuseo on suljettuna 5.1.–1.5.2026 korjaustöiden vuoksi.
Taidemuseoon on tämän jälkeen vapaa pääsy seuraavina päivinä vuonna 2026: Järvenpää-päivänä lauantaina 9.5. sekä kerran kuussa perjantaisin 5.6., 3.7., 7.8., 4.9., 6.11. ja 4.12.